Runsaat 70 yksinlaulua muodostaa edustavan osan suomalaista kansallisromanttista laulumusiikkia. Järnefeltin laululyriikka lähtee Kalevala-henkisestä runolaulusta pohjanaan kareliaaninen kansanmelos.
Nuoruusvuosien laulujen kansanomaiset ainekset saavat säveltäjän varttuneemmalla iällä rinnalleen impressionistista, paikoin jopa ekspressionistista väritystä.
Järnefeltin laulujen tunnusmerkkeinä ovat melodisuus, laulullisuus, harmonian värikkyys sekä pohjoismainen valoisuus ja raikkaus. Sävellysteknisesti niitä leimaa tekijänsä korkea ammattitaito. Osa lauluista on romanttisia ja mollivoittoisia miniatyyrejä, kuten monet kehtolaulut. Osa taas on elämäniloisia duurilauluja, joille on ominaista hilpeä kepeys ja leikkimieli. Oman ryhmänsä muodostavat dramaattiset balladinomaiset runoelmat, joista monissa on oopperamaista ilmaisua. Tämä johtunee säveltäjän pitkäaikaisesta oopperakapellimestarin urasta Tukholman kuninkaallisessa oopperassa. Järnefelt, joka oli monikulttuurisesta taustastaan huolimatta innokas fennomaani, käytti laulujensa teksteinä runsaasti suomenkielistä runoutta, mikä oli harvinaista viime vuosisadan alussa, jolloin säveltäjämme suosivat sivistyneistömme valtakieltä ruotsia.
Yksinlaulujen pianotekstuuri antaa viitteitä siitä, että Järnefelt tunsi myös suurten venäläisten pianosäveltäjien tuotantoa. Erityisesti kaksi venäläistä pianosäveltäjää erottuu Järnefeltin esikuvina; Sergei Rahmaninov ja Aleksandr Skrjabin.