Edward Armas Järnefelt syntyi Viipurissa 14.8.1869, August Alexander Järnefeltin (1833-1896)  ja Elisabeth Järnefeltin, os. Clodt von Jürgensburg (1839-1929), perheeseen. Aikaisemmin olivat syntyneet Kasper (1859-1941)  lehtori, kääntäjä ja taidekriitikko. Arvid (1861-1932)  kirjailija. Erik (Eero)(1863-1937)  taidemaalari, Ellida (Liida) (1865-1885) ja Ellen (Elli) (1867-1901). Armaan jälkeen syntyivät vielä Aino (1871-1969), Jean Sibeliuksen puoliso, Hilja (1873-1879) ja Sigrid (Siiri) (1875-1876)

Perheen muutettua Helsinkiin1870, aloitti Armas Järnefelt koulun Suomalaisessa Alkeisopistossa. Kun isä 1884 nimitettiin Kuopion läänin kuvernööriksi, edessä oli muutto Kuopioon. Lukion ja ylioppilastutkinnon Armas Järnefelt suoritti Kuopion Lyseossa. Ylioppilastutkinnon jälkeen oli vuorossa musiikkiopinnot Helsingin Musiikkiopistossa Martin Wegeliuksen johdolla. Musiikkiopistossa Järnefelt tutustui opiston oppilaina olleisiin, neljä vuotta vanhempaan Jean Sibeliukseen (1865-1957) samoin kuin tulevaan vaimoonsa Maikki Pakariseen (1871-1929). Valmistuttuaan Järnefelt lähti syksyllä 1890 opiskelemaan Berliiniin Albert Beckerin ja edelleen 1892 Pariisiin Jules Massenet`n johdolla. Elokuun 25. päivänä 1893 Armas ja Maikki vihittiin Joensuussa. Vuosien 1895-1898 aikana Armas ja Maikki Järnefelt kiersivät Euroopan oopperataloissa (Breslau, Magdeburg, Berlin, Düsseldorf, Bremen, Hamburg ja Dresden), Maikki solistina ja Armas harjoituspianistina tai kapellimestarina. Syys- ja kevätsesonkien välillä samoin kuin kesäisin, he pistäytyivät Suomessa ja konsertoivat eri puolilla Suomea.

Vuodesta 1898 vuoteen 1903 Armas Järnefelt toimi Wiipurin Musiikinystäväin orkesterin johtajana. Sitten seurasivat itse järjestetyt Wagner-viikot juuri valmistuneessa Kansallisteatterissa, vuosina 1904, 1905 ja 1906, jolloin ohjelmiston pääteeman muodosti Richard Wagnerin teokset. Suomessa kuultiin nyt ensi kertaa Valkyyria kokonaisuudessaan.

Kauden 1905-1906 Järnefelt oli kiinnitettynä Tukholman Kuninkaallisen teatterin (sittemmin kuninkaallinen ooppera) orkesterin kapellimestariksi. Martin Wegeliuksen kuoltua yllättäen maaliskuussa 1906 otti Järnefelt vastaan Musiikkiopiston johtajan viran, mutta jo seuraavan vuoden keväällä tultiin Tukholmasta ”oikein miehissä” pyytämään Järnefeltiä takaisin. Järnefelt lupautui Kuninkaallisen Oopperan kapellimestariksi ja hoiti tätä virkaa 25 vuotta kunnes 1932, 63 vuoden ikäisenä siirtyi eläkkeelle.

Kun Armas Järnefelt sai toimen Tukholman oopperan kapellimestarina 1907 ja vaimo, Maikki Järnefelt samanaikaisesti pyrki luomaan uraa italialaisissa oopperataloissa, nimellä Maria Campoferro, tähtäimenään La Scala ja Bayreuth, johti tämä väistämättä avioeroon, joka vahvistettiin 1908.

Kuriositeettina mainittakoon, että sekä Eero, että Armas käyttivät myös Italiassa nimeä Campoferro! Eero Järnefelt signeerasi muutamia maalauksiaan nimellä Erico Campoferro ja Armas painatti ohjelmiin nimekseen Amato Campoferro.

Tukholmasta Järnefelt löysi uuden vaimon. Vuonna 1896 oopperassa debytoinut mezzosopraano Liva (Olivia) Edström (1876-1971) ja Armas Järnefelt vihittiin 1910 Hangossa Suomessa. Kuninkaallisen Oopperan Liva Järnefelt jätti 1926.

Armas Järnefelt erosi Kuninkaallisen oopperan palveluksesta kauden 1931-1932 päätyttyä 63 vuoden ikäisenä, 25 vuoden työskentelyn jälkeen. Viimeisenä johdettavana oli Hans Pfitznerin Das Herz.

Syksyllä 1932 hänet kiinnitettiin Suomalaisen oopperan taiteelliseksi johtajaksi, josta tehtävästä hän erosi neljä vuotta myöhemmin. Suomalaisessa Oopperassa Armas Järnefelt johti lähes puolen vuosisadan kuluessa kaikkiaan 270 esitystä. Vuonna 1936 Järnefeltit muuttivat takaisin Tukholman kotiinsa. Tukholmasta käsin tehtiin sitten vierailuja eri puolille Ruotsia, mukaan lukien vierailut Kuninkaallisessa oopperassa ja Tukholman Konserttiyhdistyksen orkesterin johtajana, samoin kuin usein toistuvat vierailut Suomessa sekä Suomalaisen oopperan että eri orkesterien johtajana.

Kun Neuvostoliitto aloitti vastoin odotuksia sodan marraskuun 30. päivänä 1939, poistui Helsingin Kaupunginorkesterin johtajana toiminut Georg Schnéevoigt maasta ja seuraajaksi jo valittu Tauno Hannikainen jäi palaamatta Amerikasta.

Jo 70 vuotta täyttänyt Armas Järnefelt kutsuttiin johtamaan Helsingin kaupunginorkesteria vierailevana kapellimestarina ja sittemmin pääkapellimestarina. Tukholmasta hän kävikin Helsingissä sotien aikana johtamassa kaiken kaikkiaan 40 konserttia. Viimeisin tämän kauden konsertti oli aselevon kunniaksi järjestetty juhlakonsertti, jossa Järnefelt johti Sibeliuksen 5:nnen sinfonian ja päätteeksi oman kantaattinsa ”Isänmaan kasvot”.        

Viimeinen vierailu Kuninkaallisen oopperan kapellimestarina tapahtui 7. huhtikuuta 1950 ja esitys oli Wagnerin ”Parsifal”.

Viimeisen kerran Järnefelt nosti tahtipuikkonsa Helsingin Kaupunginorkesterin ja Radion sinfoniaorkesterin soittajista kootun suurorkesterin edessä joulukuun 8. päivä 1950 Sibeliuksen 85-vuotispäivän kunniaksi järjestetyssä juhlakonsertissa. Itse hän oli tuolloin täyttänyt 81 vuotta.

60 vuotta kestänyt ura toi hänelle useita kunnian- ja huomionosoituksia.

Ruotsista:

• Ensimmäisen Hovikapellimestarin arvon
• Kuninkaallisen Musiikki Akatemian jäsenyyden
• Litteris et Artibus
• Svenska Vasaorden
• Svenska Nordstjärneorden

Suomesta:

• Professorin arvonimen
• Helsingin Yliopiston filosofian kunniatohtorin arvon
• Suomen Leijonan ritarikunta suurristi
• Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunta I luokan komentajamerkki

Muista maista:

• Tanskalainen Dannebrogorden
• Norjalainen Olavorden I
• Preussin Kronorden III
• Italian Kronorden
• Belgian Leopoldorden II

Ensimmäinen vierailu Suomalaisessa oopperassa tapahtui 1920-luvulla ja esitys oli Wagnerin ”Tannhäuser”. Viimeinen vierailu Suomalaisessa oopperassa tapahtui 1949, liittyen hänen omiin 80-vuotisjuhlallisuuksiinsa - esitys oli taaskin ”Tannhäuser”. Wagnerin ei jättänyt Järnefeltiä kuolemankaan jälkeen. Siunaustilaisuudessa Tukholmassa soitti Hoviorkesterin kvintetti Tannhäuserin ”Pyhiinvaeltajien kuoron” melodian. Muistotilaisuudessa Helsingin Vanhassa kirkossa soi vuorostaan alkusoitto Wagnerin ”Parsifalista”.

Armas Järnefelt haudattiin Helsinkiin, Hietaniemen hautausmaalle, jonne myös hänen puolisonsa Liva haudattiin 1971.

Armas Järnefelt aloitti säveltäjänuransa 1880- ja 1890-lukujen taitteessa, aikana jolloin kansalliset pyrkimykset värittivät Suomen musiikkia. Myös Järnefelt osallistui kansalliseen projektiin, omaleimaisen suomalaisen sävelkielen luomiseen, mutta samalla hän omaksui vaikutteita Wagnerilta ja ajan myöhäisromanttisista virtauksista. Näiden ainesten synteesistä tuli hänen säveltäjyytensä ydintä.

Järnefeltin varhaiseen tuotantoon kuuluu useita piano- ja kamarimusiikkiteoksia. Näitä ovat belle époquen tuntoja maalaileva Romanssi viululle ja pianolle (1891), keskeneräiseksi jäänyt mutta 2000-luvulla esityskelpoiseksi täydennetty sarja F-duuri viululle ja pianolle (1892) sekä kolme pianokappaletta op. 4 (1895). 1890-luvun edetessä Järnefeltin sävellystyön painopiste siirtyi kuitenkin orkesterimusiikkiin, josta tuli yksinlaulujen ja kantaattien rinnalla yksi hänen tuotantonsa keskeisistä alueista.

Vuosien 1892-1904 välillä Järnefelt sävelsi kymmenkunta orkesteriteosta, joukossa useita laajamuotoisia teoksia kuten sinfoninen runo Korsholma (1894), Sinfoninen fantasia (1895) ja Heimathklang (1895) sekä sarjamuotoiset Serenadi (1893), Sarja pienelle orkesterille (1895) sekä Sarja Es-duuri (1897). Järnefelt sävelsi 1890-luvun alkupuolella myös sinfoniaa, mutta teos jäi keskeneräiseksi ja on saattanut luovuttaa aineistoaan muihin teoksiin, lähinnä Korsholmaan ja Sinfoniseen fantasiaan. Kansainvälisesti tunnetuimpia Järnefeltin teoksista ovat kaksi viehättävää miniatyyriä, orkesterisarjan avausosa ja usein itsenäisenä kappaleena esitettävä Preludi (1895) sekä viululle ja orkesterille sävelletty Berceuse (1904), joka tunnetaan myös erilaisina pienemmän kokoonpanon sovituksina.

Järnefelt sai useimpien oman aikansa suomalaissäveltäjien tavoin vaikutteita Sibeliukselta, mutta hänen tyylilliset ihanteensa erosivat kuitenkin selvästi tästä. Järnefelt oli Sibeliukseen verrattuna säveltäjäolemukseltaan enemmän lyyrikko, jolle sarjamaiset, lyhyistä osista rakentuvat teokset sopivat sinfonista hahmotusta paremmin. Vaikka hän sovelsi teoksissaan usein suomalaiskansallisia aineksia, hän ei kirjoittanut varsinaisia Kalevala-aiheisia orkesteriteoksia. Aikalaiset kuulivat joissakin varhaisissa teoksissa vaikutteita ranskalaisesta musiikista, mm. Massenet'lta, jonka johdolla hän opiskeli Pariisissa, ja myös Tšaikovskin musiikki jätti jälkensä hänen teoksiinsa. Keskeisimmät kansainväliset virikkeensä hän ammensi kuitenkin Wagnerin musiikista. Wagnerista tuli yksi hänen uransa johtotähdistä, jonka teoksia hän usein johti myös kapellimestarina. Selvimmin Wagner-vaikutteet tulevat esiin Korsholmassa ja Sinfonisessa fantasiassa, ja aikanaan niiden "uussaksalaiset" ainekset edustivat uutta ulottuvuutta suomalaisessa musiikissa.

1900-luvun alkuvuosien jälkeen Järnefeltin orkesterisäveltäminen hiipui ja jäi hänen kapellimestarinuransa varjoon. Säveltämisestä hän ei silti luopunut. Yksinlaulutuotanto karttui edelleen, ja uusina teoslajeina mukaan tulivat näyttämömusiikki ja kantaatit.

Järnefelt teki kapellimestarina merkittävimmän uran oopperan parissa. Hän suunnittelikin vuosisadan vaihteessa vakavasti oopperan säveltämistä, jolloin teoksena olisi ollut keskiaikaisen englantilaisen balladin suomalaistuneeseen versioon perustunut Velisurmaaja. Myöhemmin, 1910-luvun alussa, hänelle ehdotettiin oopperan säveltämistä Juhani Ahon romaanista Juha, mutta hän kieltäytyi hankkeesta.

Oopperaa Järnefelt ei siis koskaan säveltänyt, mutta näyttämömusiikki muutoin oli hänelle tuttu laji. Hän sävelsi musiikin neljään näytelmään. Suomessa tapahtuneita esityksiä varten syntyivät musiikit Topeliuksen satuun perustuvaan näytelmään Miranda (1901), Immi Hellénin raamatullisen näytelmään Luvattu maa (1907) ja Arvid-veljen näytelmään Titus (1910); Ruotsissa taas sai ensi-iltansa Aristofaneen Linnut (1928), johon Järnefelt sävelsi musiikin.

Näyttämömusiikkeihin Järnefelt kirjoitti sekä itsenäisiä musiikkikappaleita, lauluja että melodraamoja (eli musiikin säestämiä lausutuja jaksoja). Tyylillisesti näyttämömusiikkien erilliset numerot kattavat laajan asteikon sen mukaan, minkälaisia tunnelmia tarvittiin näytelmien ja kohtausten tapahtumiin. Konserttisaleissa Järnefeltin näyttämömusiikeista tunnetaan parhaiten kolmiosainen sarja näytelmästä Luvattu maa, joka kuuluu hänen eheimpiin luomuksiinsa ja jonka voi hyvin asettaa Sibeliuksen näyttämömusiikeista tehtyjen sarjojen rinnalle.

Lähellä näyttämömusiikkia on vuonna 1919 valmistunut musiikki suomalais-ruotsalaisen mestariohjaajan Mauritz Stillerin elokuvaan Sången om den eldröda blomman (Laulu tulipunaisesta kukasta), joka perustuu Johannes Linnankosken menestysromaaniin ja josta tuli myös Ruotsin kukoistaneen mykkäelokuvan siihen mennessä suurin taloudellinen menestys. Kyseessä on pohjoismaisen elokuvamusiikin pioneeriteos, ensimmäinen pohjoismainen pitkä elokuva, johon sävellettiin täysimittainen alkuperäismusiikki. Suomalainen aihe on saanut Järnefeltin nojautumaan teoksessa kansallisromanttiseen tyyliin, mutta ilmaisuasteikko on laaja ja ulottuu herkästä lyyrisyydestä tehokkaaseen dramatiikkaan. Elokuvan musiikista tunnetaan parhaiten kuohuvan romanttinen koskenlaskukohtaus, josta Järnefelt on itse tehnyt erillisen ”Koskenlasku” nimisen orkesterisovituksen.

Armas Järnefeltin kapellimestarin uran voidaan sanoa alkaneen vuoden 1893 syksyllä Berliiniin vaimonsa kanssa saadusta kevätsesongin kestäneestä kiinnityksestä. Vuosien 1893-1898 väliin mahtuu useita syksy- tai kevät-sesongin tai vain kuukauden pituisia kiinnityksiä Berliinissä, Bremenissä, Hampurissa sekä Dresdenissä. Koko sesongin kestäneitä kiinnityksiä aviopari sai Breslaun oopperasta 1895-1896, 1896-1867 Magdeburgista ja 1897-1898 Düsseldorfista. Vaimo Maikki Järnefelt (s. Pakarinen) sai kiinnityksen solistina oopperaan ja Armas Järnefelt harjoituspianistina tai harjoituskapellimestarina. Vuoden 1898 syksyllä Järnefelt aloitti kapellimestarin työt Suomessa ottamalla vastuun Wiipurin Musiikin Ystävien orkesterista. Wiipuriin Järnefelt toi suomalaista musiikkia ottamalla ohjelmistoon Sibeliusta, Kajanusta, Mielckiä, Paciusta, Ekmania, Merikantoa, Aueria sekä omia teoksiaan. Huomiota herätti myös se, että hänen ensimmäisestä kaudestaan alkaen ohjelmalehdet painettiin myös suomen kielellä.

Ei ole helppoa kuvailla Armas Järnefeltin toimintaa kapellimestarina muuten kuin yleisin termein. Tiedon hänen johtamistavastaan yleisön kokemana on jälkimaailma menettänyt. Jäljelle jää levytykset Odeonille Berliinissä 1928-30 ja Tukholmassa 1929 ja 1931 sekä Jean Sibeliuksen viulukonsertto, solistina Anja Ignatius, Polydorille Berliinissä 1943.

Vaikka Valtionoopperan orkesterin jäsenet eivät saaneet harjoitella tarpeeksi, onnistui Järnefelt pitämään yhtyeen koossa ja luomaan tunnelmaa. Näiden lisäksi on olemassa kiinnostavia radioäänityksiä. Valitettavinta on että mitkään Beethovenin teoksien esityksistä eivät ole säilyneet.

Oman kertomansa mukaan, häneen teki suuren vaikutuksen Hans von Bülow, jonka konsertteja filharmonikkojen kanssa hän kuuli Berliinin vuosinaan 1890-93. Näinä vuosina Järnefelt myös teki lähempää tuttavuutta Wagnerin teosten kanssa, mm katsomalla Tristanin ja Isolden 15 kertaa peräkkäin seisomapaikalta!

Ratkaisevinta oli kuitenkin yhteistyö Tukholmassa hovikapellimestari Conrad Nordquistin kanssa, jonka pienistä ja selkeistä liikkeistä tuli hänen esikuvansa. Vuosikymmenen ajan Järnefelt jakoi yhdessä Nordquistin kanssa vuosittaisen kahdensadan esityksen taakan. Kaudella 1907/08 hänellä ei ollut vähempää kuin 20 oopperaa repertuaarissaan, ja lisäksi suurin osa Oopperan kuukausittaisista sinfoniakonserteista. Maaliskuussa 1908 hän johti koko Wagnerin Nibelungen Ringin saman viikon aikana: Reininkulta tiistaina, Valkyyria keskiviikkona, Siegfried lauantaina ja Jumalten tuho maanantaina. 1911 hän johti koko Ringin uudestaan ja 1924 hän otti vastuulleen myös Ringin ohjauksen. Ensin oopperakapellimestarina, sitten 1911 lähtien Hovikapellimestarina ja 1923 lähtien Ensimmäisenä Hovikapellimestarina, Järnefeltiä pidettiin asiantuntijana kaikessa.

Tukholmassa hän kantaesitti myös Kurt Atterbergin, Natanael Bergin, Wilhelm Peterson-Bergerin ja Ture Rangströmin oopperoita. Oopperan konserteissa hän esitti niinkin vaativia teoksia kuin Honeggerin Kuningas Daavid, Mahlerin kahdeksas sinfonia ja Schönbergin teoksen Gurrelieder.  Mozartin sinfoniat ja Wagner - erityisesti Tannhäuser- alkusoitot, esiintyvät kuitenkin jatkuvasti hänen ohjelmistossaan. Hänen ohjelmiston tuntemuksensa oli valtava.